Elämä voi olla joskus vaikeaa... Mutta älä missään tapauksessa  murru. Jos kuitenkin sen teet, tee se heti, älä hauduta sitä sisälläsi, kunnes on liian myöhäistä... Silloin joudut itkemään itsesi kuiviin...

Enkelin silmin... Elämä voi olla sitäkin vaikeampaa. Kaikki tuntuu satakertaisena, heti, kipua säästelemättä. Oikea murhenäytelmä. Eikä edes aika paranna enkelin haavoja. Parantumattomat arvet jäävät näkyvästi koskemaan hänen elämäänsä, hänen tärkeimpiä muistojaan, kipeimpiä muistojaan. Muistoja, joita pitäisi vaalia, vaikka ne haluaisi ja pitäisikin haudata syvälle unohduksiin, ikuisiksi ajoiksi.

Ja ne silmät. Ne tosiaan kertovat kaiken. Ne suunnilleen pursuavat koko menneisyyden enkelistä itsestään, jopa kaikille niille, joita ei edes tunne, joita vihaa, joita ei ajatellut edes olevan. Ja kipu yltyy entisestään. Kunnes sitä ei enää kestä.... Kunnes se vie kaiken merkityksen elämästä. Ja lopulta itse elämän.